tiistai 9. lokakuuta 2012

Up and Down... Highs and lows...

Jep, kaikennäköistä tunteiden vuoristorataa... sitä meillä riittää! Viikonloppuna sain kuulla Ellen (Erimarin Empress) diagnoosin asiasta mitä epäiltiin jo kun Oliver lähti tutkimuksiin. Ellen oireet tosin ovat lievemmät mutta kuitenkin niin selvät ettei tarvittu edes neurologia tämän tutkimiseen. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä myös Elle on Oliverin tavoin sairastunut ataksiaan. Tätähän me osasimme odottaakin mutta loppuun asti toivoin että kyse olisi jostakin muusta :(   Mutta näin se menee... metsään sitten kolinalla. E-pentueen näytteet ilmeisesti olivat englannissa tarpeen koska nyt testi on saatu valmiiksi! Testi julkaistaan marraskuun alussa ja toivottavasti sitä nyt käytetään hyväksi yhtä menestyksekkäästi kuin linssiluksaatiotestiä. Me ilmeisesti saamme jo lähetetyistä näytteistä tulokset E-pentueen ja heidän emän sekä isän osalta AHT:ltä jossain vaiheessa jotta pääsemme sitten toteamaan onko kliiniset diagnoosit oikeat tämän sairauden osalta.

Tässä kuitenkin kaikkien piristykseksi ihana kuva Ellestä ja pikkuveljestä Elmosta <3

 
Erimarin Empress & Erimarin Grinch
(kuva: studio Kirsutar)




Viikonloppuna osallistuimme parsoneiden erikoisnäyttelyyn jossa tapasin E-pentueen Rudin (Erimarin Especial). Rudista on kehittynyt oikein komea nuori mies ja Rudi esiintyi nuorten luokassa hienosti tiukalla tuomarilla EH:n arvoisesti. Olipas kiva nähdä sitäkin herraa perheineen! Myös Toivo the Kepponen eli Erimarin Disaster oli tuonut emäntänsä Hyvinkäälle ja Toivo sai H:n. Meiltä kotoa mukana oli kukas muukaan kuin Lyllerö joka oli ekaa kertaa oikeassa näyttelyssä ja neitihän esiintyi tapansa mukaan loistavasti! Tuomari tykkäsi Lyylistä kovasti ja Lyyli saikin ERI:n mutta ei sitten sijoittunut jatkossa. Lyylin isukin Jaminkin otin mukaan ja Jami sai myöskin ERI:n ja oli avoimen luokan 3! Erimarin Annamanian eli Monan tytär Armored Heroine's Brody Dalle melkein teki "Monat" ollen PN2 joten melkein uusi siis äitinsä muutaman vuoden takaisen paras narttu tittelin. Onnea Anna-Marille! Hieno tulos!
Tässä pari kuvaa erkkarista:

"Jami" Kagan Mysia Zaglada
(kuva: Toni Lund)

Lyyli
(kuva: Leenä Mäkelä)

ja Lyyli :)
(kuva: Leena Mäkelä)

tytär ja isi <3
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, elämä jatkuu ja kyllä me tästä vielä noustaan!

torstai 4. lokakuuta 2012

Sitä sun tätä...

Erimarin Hooligan "Vili" osallistui viime viikonloppuna Tampereella pentunäyttelyyn apinoiden itsensä ROPina pennuksi <3 Olin jo viittä vaille luovuttaa ennen kehää kun kaveri ei sitten millään malttanut kulkea neljä jalkaa maassa ja seisominenkin edes sekunnin paikallaan oli vaikeaa ;) Ei se mun mielestä kehässäkään kulkenut mitenkään mallikkaasti mutta tuomarin mielestä liikkeet olivat arvosteltavissa ja oikein hyvät sellaiset! Vili on kyllä oikein komea poika mutta vaatii kyllä vielä työtä ennen virallisia kehiä sillä niissä ei tuolla apinoinnilla pärjää :) Tässä kuva Vilistä 5kk





"Mona" eli Erimarin Annamania käväisi luonnetestissä ja saikin sieltä huippupisteet +201 ja laukaisuvarma. Mona on siis meidän Lotan sisko ja on vaikea kuvitella että Lotta saisi noin hyviä pisteistä luonnetestistä :) Elma ja Elvis on aikanaan testattu, Elman pisteet oli 173 ja Elviksen 157 pistettä. Monalle muuten suunnitteilla pentue tähän loppuvuodelle mutta siitä lisää kennel Armored Heroines blogissa, linkki listassa!

Ensi viikonloppuna matkaamme yhdistyksen vuotuiseen erikoisnäyttelyyn Hyvinkäälle. Matkaan lähtevät Lyyli ja isänsä Jami. Minulla siis luvassa ainakin leppoisa näyttely sillä noiden kahden kanssa ei tarvi stressata mistään, sen verran erikoisia ovat luonteeltaan <3 Kyydin olen luvannut myös Annin Ellille koska Anni tulee paikalle suoraan Romanian turneelta jossa hän on parhaillaan Merrun, Kentsun ja Makin kanssa. Tiistaina Kentsu oli VSP ja Maki ROP tullen Romanian valioksi, tänään saldona oli PU2 ja PN2 mutta Kentsu sai sertin ja valioitui myös Romanian valioksi. Huomenna heillä vielä siellä koirat kehässä joten jotain Euroopan VOittaja titteleitä sieltä on vielä mahdollisuus saada :)

Viikon ehdottomasti paras uutinen tuli kuitenkin Englannista. Siellä ovat saaneet valmiiksi Ataksia DNA testin jonka kehutystyöhön mekin osallistuimme E-pentueen ja sen vanhempien kanssa. Kiitokset kaikille testin lähettäneille, siitä oli todellakin konkreettista hyötyä!!! Nyt odottelen että saataisiin lähetetyistä näytteistä tulokset ja selviää Oliverin todellinen diagnoosi ja pentueen muiden sisarusten tila.

Mutta palataan asiaan tulosten selvittyä ja erkkaritunnelmistakin ensi viikolla varmasti sananen. Nyt mahtavaa viikonloppua kaikille!