lauantai 8. syyskuuta 2012

Helpottaa...

Kiitos kaikille tuesta tapauksessa Oliver <3 Nyt jo vähän helpottaa ja varsinkin tämän asian käsittelyä omassa päässä helpotti kaikkien ihanien ihmisten tuki ja ymmärrys. Edelleen olen sitä mieltä että oli ainoa oikea ratkaisu tulla asian kanssa esiin ja julki laajasti.

Olen saanut nyt AHT:lta englannista kaikille E-pennuille sekä pentueen isälle ja emälle DNA testipakkaukset. Osa testeistä on jo tehty ja lähetetty Englantiin tutkittavaksi ja käytettäväksi tutkimuksessa jossa yritetään kehittää testiä ataksiaan. Toivottavasti tämä auttaa testin kehityksessä ja testi saataisiin maailmalle mahdollisimman pian! Siihen asti meidän kaikkien on syytä pidättäytyä käyttämästä tunnettujen kantajien sukuja jalostuksessa koska valitettavasti asiaa salaillaan maailman laajusisesti vieläkin liian paljon ja mahdollisia kantaja/kantaja yhdistelmiä on siksi vaikea välttää. Peräänkuulutan rehellisyyttä myös täällä suomessa sillä asia on yleisempi kuin kukaan arvata saattaa, se on käynyt selväksi.

Kiitos myös E-pentueen pentujen omistajille hienosta yhteistyöstä ja ymmärryksestä. Tällä hetkellä tilanne on se että tiettävästi ainoastaan Oliver tästä pentueesta on sairastunut, muuta ovat siis joko kantajia tai terveitä mutta tämähän ei ko. koiria haittaa elämässään millään tavalla muuta kuin estää siis tuon jalostuskäytön. Edelleen näillä koirilla voi harrastaa ja elää ihan normaalia elämää ja saamieni viestien perusteella kaikille menee erinomaisesti. Perheisiin on vastaanotettu tässä koirien elämän alkutaipaleella vauvoja ja lisääkin on tulossa ja hienosti ovat nämä koirat uudet perheenjäsenet vastaanottaneet! Kaikki ovat saaneet kehuja luonteestaan ja ovat erittäin rakastettuja perheenjäseniä mikä on minulle kaikkein tärkein asia <3 Hienoa työtä olette tehneet, jatkakaa samaan malliin!

Mutta muutakin meillä on tapahtunut. Lyylin kanssa käytiin viikko sitten toisessa pentuluokan näyttelyssä Tampereen Kaupissa ja tuomarina toiminut tiukka Nils Molin tykkäsi Lyylistä kovasti! Lyyli oli näyttelyssä ROP pentu ja tässä pari kuvaa reippaasta ja iloisesta 8kk ikäisestä Lylleröstä jolla alkoi nyt myös tällä viikolla ekat juoksut :)



(kuva: Eija Viitanen)

(kuva: Eija Viitanen)


Lyyli on nyt myös ilmoitettu erkkariin 7.10 junioriluokkaan ja sinne tulee myös Lyylin iskä Jami. Lyylin loppuvuoden suunnitelmiin kuuluu myös Seinäjoki KV ja Jyväskylä KV vaikkakin Lyyli saataa olla vielä juniorinartuksi hieman kehittymätön. Mutta lähdemme silti hakemaan esiintymiskokemusta tulevia koitoksia ajatellen :)
Lyylin pentukoulu ja pentuagility kurssit loppuivat viime viikolla ja ennenkuin jatkoa seuraa, aiomme pitää vähän taukoa. Lyylin ohjaajanahan noilla kursseilla toimi Jemina mutta nyt saattaa Jeminalla olla muuta puuhaa kun olemme päättäneet ostaa Jeminan vuokraponista puolikkaan. Eli laumaamme tulee ensimmäistä kertaa kavioeläin! Siitä lisää myöhemmin...

En voi olla kehumatta vielä Lyyliä vaikka kaikki varmaan jo kyllästyvät siihen pikkuhiljaa. Tämä neiti on kyllä kaikinpuolin niin täydellinen paketti (unohdetaan hetkeksi se asia että neiti on tuhonnut paikkoja kotonamme enemmän kuin muut koiramme yhteensä eikä ole vieläkään täysin sisäsiisti...) Lyylin kanssa on niin helppo touhuta mitä tahansa! Kävimme kolmisen viikkoa sitten vierailulla Anna-Marin luona Haapavedellä tyttöjen ja Lyylin kanssa enkä olisi ikinä kuvitellutkaan matkustavani junassa muiden koiriemme kanssa kuten Lyylin kanssa. Neitokainen istui ja makoili koko kolmituntisen junamatkan muista koirista välittämättä ihan rauhallisesti Jeminan vieressä penkillä. Perillä Lyyli oli siivosti ja leikit Simon kanssa isossa pihassa vapaana olivat hauskaa seurattavaa! Neiti on näyttelyissäkin niin rauhallinen ja noilla kursseilla Lyyli hoksaa asiat nopsaan ja tekee kaikkea mielellään ja iloisesti. Melkeinpä täydellinen parson <3 Lyyli kävi myös kettuluolilla mutta kuten kuvasta näkyy, kettuakin mielenkiintoisempaa oli Lyylin mielestä possun jäljestäminen :)

possun metsästäjä :)

Tämä ei ole Lyylin tekemisiä vaan Elma mummon 9v :)

Jemina ja Peetu <3

menossa Haapavedelle

paluumatkalla vielä rauhallisemmin...

Koiratouhujen lisäksi tein myös sydäntäsärkevän päätöksen jenkkifutiksen suhteen :( Lopetin pelaamisen kokonaan koska jalan toipuminen menee niin ptikälle ensi vuoteen etten ole kesällä parhaassa pelikunnossa millään. Lopettamisen puolesta puhui myös siis tuo ponin hankinta sekä Lyylin näyttelyharrastus sekä muut koiramme jotka kaikki vievät aikaa runsaasti enkä pysty panostamaan pelaamiseen 100% Joukkuetta en kuitenkaan tietenkään kokonaan jätä vaan jatkossa toimin tämän rakkauden joukkueen jojona eli joukkueenjohtajana. Se on varmasti myös tärkeää hommaa sillä näin suodaan pelaaville enemmän aikaa ja keskittymistä itse tärkeimpään eli treenaamiseen ja peleihin. Tämän vuoden SM-pronssia lähdetään kirkastamaan ainakin hopeiseksi ensi vuonna!

1 kommentti:

  1. Moi :)
    Voin yhtyä sun kehumisiin... Kyllä kuulostaa Lyyli olevan niin samaa maata systerinsä Mayan kanssa! Mayakin on niin täydellinen koira. Ihan pelottavan fiksu pentu ;)
    Homereenailut on viimein aloitettu - tai lähinnähän se on vaan sikahauskaa leikkiä isännän kanssa, Maya tykkää :)

    t, Iina&Maya

    VastaaPoista